Sivut

perjantai 21. marraskuuta 2014

Päätöntä ja päämäärätöntä

Heissan kaikki!


Viime kerrasta on taas aikaa, enkä tiedä lukeeko tätä enää ketään?

Muutimme taas. Se on seitsemän vuoden yhteisen taipaleemme aikana jo kuudes muutto. Nyt tosi asunto on pieni, mutta meille riittävän kokoinen rivitalo-asunto omalla pienellä pihalla. Saimme ennen muuttoa käytyä kaikki aikaisempien muuttojen jäljiltä jääneet laatikot käytyä läpi ja mukaan tuli vain tarpeellinen. Kuukaudessa saimme kaiki jopa paikoilleen! Missään ei pyöri mitään purkamatonta.
Alue on minulle tuttu ja turvallinen, rauhallinen.

Olen myös ollut melkein koko syksyn sairaslomalla. Masennus iskenyt ja työ käynyt ahdistavaksi. Nyt sitten irtisanouduin ja uusi työ alkaa 1.12.
Tämä innostaa muutokseen, mutta nyt on alkanut pelottamaan, etten osaa tuota työtä. Pelkään epäonnistuvani.

Tunnen olevani epäonnistunut ihmisenä, puolisona ja äitipuolena. En pysty en kykene.
Ehkä ohimenevä tunne, mutta nyt tuntuu, että parempi olisi lopettaa kaikki. Haluaisin paeta, enkä kohdata ongelmia ja epäkohtia koska pelottaa. Ehkä eniten se, että vika on minussa, ei muissa. Ja vika on nimenomaan korvieni välissä. Jos tunnen ja koen näin, enkö ole täysin hullu? Ei minun pitäisi olla ihmisten lähellä. En ansaitse elää.

Kaikkihan on muuttunut hyväksi eikö?
Meillä koti jota pitkään etsitty ja haaveiltu (jos tämäkään ei riitä ja alkaa ahdistaa ja pitää taas muuttaa?), ravitsemusterapia alkanut kerran kuussa ja opettelemme yhdessä syömään oikein (tästäkään tuskin tulee mitään, lihon vain kunnes kuolen), uusi työ odottaa jossa pääsen tekemään yövuoroja (en kuitenkaan osaa ja epäonnistun) sekä parisuhde voi hyvin (tuntuu, että voi paremmin kuin oli kotona, nyt töitä tiedossa ja kaikki epäonnistuu).

Karkki, keksit, leivokset ja jäätelöt. Paljo  mielitekoja. Ravitsemusterapeutti sanoi, että painonpidotus onnistuu 80% ja epäonnistuu 20%. Mutta en minä voi epäonnistua?! Ja nyt diagnosoitu ahmimishäiriö oireilee kun ahdistun. Ja olen kono ajan ahdistunut. Nyt tekee mieli pakkasessa olevaa minttujäätelöä ja huomiseksi ostettuja tikkareita. Haluaisin ostaa filmtownista paljon irttareita ja kuola valuen haaveilen, että teen niin palkka päivänä. Myös ben & jerryn doogie jäätelöä haluan. Koska ravitsemusterapeutti sanoi, että herkuttele kunha  pidät ateriarytmin. Enkö siis saakaikkea hyvää mitä haluan? Ja eikös halut lähde toteuttamalla ne? Ehkä joskus nekin loppuu...
-paino pyörii +-160kg-

Pahoittelut kirjoitusvirheet, puhelimella kirjoitan ja en vai osaa. Pää hajoaa.
Haluan nukkua, mutta haluan valvoa. Haluan pois täältä, mutta silti pysyä aloilani. Haluan käpertyä syliin ja itkeä, mutta en halua.

Täytyykö sielu kovettaa, jotta voi  vain olla?

Terveisin, himoimem Sopivasti Lihava

1 kommentti:

  1. Minä ainakin olen ollut täällä alusta alkaen. Herranjestas, kun alkoi itseänikin ahdistaa, kun luin tuon kirjoituksesi. Nyt nokka pystyyn! Oot saanu tälläisenä lama-aikana työpaikan!!! Tajuatko kuinka upeaa, et voi olla huono. Nyt teet työsi hyvin, koska varmasti siihen psytyt. Otat ilon irti uudesta asunnosta. Ja vaikka tää kaamos aika on vaikeaa aikaa, niin ota huomioon, että meitä on muitakin joita tää kaamos ahdistaa, mutta silti vaan pitää puristaa menemään. Sinäkin pystyt siihen. Tsemppiä.
    Terv. lukijasi alusta asti

    VastaaPoista